Pankkituki tuottaa tuskaa, mutta sitä on pakko maksaa. Suomessa oppositio ei hyväksy suoraa pankkitukea, vaikka se olisi alun perin ollut paras tapa ratkaista eurokriisi.

Oppositio nosti metelin, kun kävi ilmi, että pankkitukea aiotaan kanavoida jatkossa suoraan espanjalaisille pankeille, eikä Espanjan valtiolle. Päätös, jos sellainen oikeasti tehtiin, on parasta mihin EU on pitkään aikaan kyennyt. Näin olisi pitänyt toimia jo Kreikan kriisin aikana.

Euroopan pysyvä kriisirahasto EVM (Euroopan vakausmekanismi) voi ottaa eurooppalaisen vakuusrahaston roolin, kun se saadaan lopulta käyntiin. Vastaava rahasto perustettiin Suomeen vuonna 1992, kun kotimaista pankkijärjestelmää pelastettiin. Valtion vakuusrahasto hoiti pankkituen jakamisen ja omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal ruumiinpesun. Euroopassa edetään samoja jälkiä.

Suora pankkituki on aina tehokkaampaa kuin valtion kassan kautta kierrätettävät avustukset, koska silloin tuen antaja voi suoraan sanella tuen ehdot. Kreikassa on jo tapahtunut se, mitä Espanjassa pelätään. Tukieuroilla on pidetty pystyssä läpimätää pankkijärjestelmää ja korruptoitunutta yhteiskuntaa, eikä tuen ehtoja ole alkuunkaan täytetty.

Pankkijärjestelmä on eurokriisin pehmenemään päässyt kova ydin. Elinkelpoiset pankit on pidettävä pystyssä yhteisvoimin, koska ilman niitä investoinnit pysähtyvät, kulutus laskee ja työttömyys pahenee entisestään.  Pankit ovat ylikansallisia, mutta kriisivastuut ja valvonta yhä kansallista. Jättipankkien ongelmat vaativat ylikansallista ratkaisua, johon EVM tarjoaa parhaan vaihtoehdon.

Jotta pelastusoperaatio onnistuisi, EVM:n pitää vaatia tuen vastineeksi kovia ehtoja kuten pankkiosakkeiden ottamista EVM:n haltuun. Elinkelvottomat pankit on ajettava alas ja niiden omaisuus on siirrettävä erillisille eurooppalaiselle roskapankille, joka ryhtyy myymään omaisuutta vähitellen talouden elpyessä. Pankkien osakkeet ja omaisuus korvaisivat Suomen vaatimat erillisvakuudet.

Norjassa valtio myi 1990-luvun pankkikriisin aikana kansallistamansa pankit takaisin sijoittajille voitolla. Englannissa valtio pienensi tappioitaan myymällä kansallistamansa Northern Rockin viime syksynä monialayhtiö Virginille.  Yhdysvalloissa hallitus kansallisti vakuutusjätti AIG:n ja on vähitellen ryhtynyt myymään sen osakkeita.

Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reserve ajoi finanssikriisin aikana 2008-2009 yhden suurimmista pankeista vararikkoon ja painosti terveet pankit ostamaan heikompiaan. Kartalta katosivat Lehman Brothers, Bear Stearns, Merrill Lynch, Countrywide, Washington Mutual ja monta muuta pienempää pankkia.

Euroopan keskuspankki on ollut täysin aseeton pankkikriisin hoidossa. Se on tyytynyt vain jakamaan ilmaista rahaa sekä terveille että elinkelvottomille pankeille. Surkeimmatkin pankit on pidetty pystyssä veronmaksajien tuella, kun poliitikot eivät ole kyenneet kääntämään hengityskonetta kiinni.

Irlannissa koko pankkijärjestelmä kaatui valtion syliin ilman apuharvennusta. Belgia, Luxemburg ja Hollanti antavat sydänhierontaa Dexialla ja Fortisille. Espanjassa keskuspankki ihmettelee, mitä tehdä Bankialle ja säästöpankeille. Kirves on pidetty visusti lukkojen takana, vaikka sille olisi ollut parempaakin käyttöä.

Jutta Urpilainen kertoi Ylen haastattelussa, että Suomi painaa Espanjan vakuusasiassa kuin muuli eteenpäin. No, muulia ei pidetä älykkäänä eläimenä. Siksi EU-ministerit marssivat kuin muulit jonossa ja pankkiirit heiluttavat piiskaa. Olisi korkea aika vaihtaa rooleja. Pankit toimivat yhteiskunnan takuulla, mutta takuun ehdot ovat unohtuneet.

Yksi tapa olisi palata amerikkalaiseen 1930-luvun käytäntöön, jolloin talletuspankit ja investointipankit erotettiin toisistaan. Talletuspankeille säädettiin kovat vakavaraisuusvaatimukset ja niiden vastineeksi talletussuoja. Sen sijaan investointipankit saivat toimia täysin omalla ja omistajiensa riskillä. Kahtiajaosta luovuttiin 1999, mikä loi pohjan jättipankkien ja jättimäisten riskikeskittymien synnylle.