Verot ylös ja verotulot alas

Hallitus jatkaa veronkiristyspolitiikkaansa härkäpäisesti. Menoleikkaukset tuottaisivat vähemmän haittaa talouskasvulle ja verokertymälle.

Onko Suomi sittenkin Euroopan Hölmölä?
Onko Suomi sittenkin Euroopan Hölmölä?

Hallituksen talouspolitiikka on vuodesta toiseen muistuttanut hölmöläisten peiton jatkamista. Säästöpolitiikan nimissä veroja korotetaan, mutta samalla kuristetaan talouskasvua ja alennetaan verotuottoja. Hallituksen säästölinja on vuodesta toiseen painottanut verotuksen kiristämistä säästämisen sijaan.

Asiaa on syytä ihmetellä, koska valtiovarainministeriö on itse omassa talouskatsauksessaan todennut, että julkisten menojen leikkaaminen on veronkorotuksia parempi keino tasapainottaa taloutta. Ministeriön esittelemistä kolmesta sopeutusvaihtoehdosta kulutusverojen nostaminen leikkaa yksityistä kulutusta eniten, mutta koko kansantalouden kannalta työn verotuksen kiristäminen on kaikkein haitallisinta. Hallitus on valinnut talouden kannalta keinoista kaikkein haitallisimmat.

Viime aikoina on jo niitetty kiristyneen veropolitiikan satoa. Matkailu- ja ravintola-alan kerrotaan olevan syöksyssä , kun hallitus poisti yrityksiltä edustuskulujen vähennysoikeuden. Todennäköisesti myös lounasruokailu vähenee, kun lounassetelien käyttöä rajoitetaan.

Alkoholiveron tuotto laskee, kun kireä verotus siirtää ostoksia verovapaaseen tuontiin. Taksiautojen verotuksen kiristäminen puolestaan alentaa autoveron tuottoa. Kampaamot ja parturit ovat kriisissä. Alalta katoaa satoja yrittäjiä kiristyneen verotuksen seurauksena. Lehdistö puolestaan vaikeroi korkeamman arvonlisäveron sekä media-alan murroksen kanssa ja irtisanoo väkeä. Paljon puhutun pankkiveron tuotto näyttää painuvan miinuksen puolelle.

Ei riitä, että hallitus kurittaa taloutta veronkorotuksilla. Sama linja jatkuu kuntapuolella. Lähes puolet kunnista nosti veroprosenttiaan tälle vuodelle. Suomessa kokonaisveroaste on noussut tasaisesti ja talous pysynyt samassa tahdissa taantumassa.

Luulisi, että viisi vuotta virheellistä politiikkaa olisi riittänyt, mutta ei.  Veroja on paljon helpompi korottaa kuin karsia menoja, vaikka tällä tiellä Suomi on vajonnut jo Euroopan pohjasakkaan, eikä tie ylös näytä helpolta.

Suomi on Euroopan komission kasvuennusteissa kehnointa pohjasakkaa yhdessä Kyproksen kanssa.
Suomi on Euroopan komission kasvuennusteissa kehnointa pohjasakkaa yhdessä Kyproksen kanssa.