Yhdysvalloissa kotitalouksien varallisuuden kasvu jatkuu huimaa vauhtia, mutta investoinnit polkevat paikallaan.

Yhdysvaltain keskuspankin julkaisemat tuoreet luvut kertovat mihin rahat setelipainosta päätyvät. Osakkeiden, asuntojen ja muun varallisuuden arvo on noussut vuodessa yli kymmenen prosenttia, vaikka talouskasvu ja investoinnit polkevat paikallaan. Finanssisijoitusten arvo on noussut vuodesta 2008 peräti 45 prosenttia.

Setelipainon avulla amerikkalaiset ovat saaneet varallisuutensa takaisin, mutta talous käy edelleen vajailla sylintereillä, mikä on lisännyt pelkoja kuplan puhkeamisesta. Amerikkalaiset kotitaloudet ovat lyhentäneet asuntovelkojaan, mutta kulutusluottojen määrä on samaan aikaan kasvanut. Matala korkotaso on vastaavasti kiihdyttänyt yritysten velkaantumista. Velkaa on nyt kolmanneksen enemmän kuin ennen vuoden 2008 romahdusta.

Euroopassa edetään amerikkalaisten jäljillä. Pörssikurssit takovat ennätyksiä, mutta kasvua ja investointeja ei näy. Uuskeynesiläiset vaativat kiivaampaa setelipainon pyörittämistä, mihin Euroopan keskuspankki on nyt taipumassa. Rahan pakottaminen liikkeeseen ei poista kasvun esteitä, joita Euroopassa ovat jäykät työmarkkinat, korkea veroaste, sääntelyn ja lupakäyntäntöjen kiristyminen ja huoltosuhteen heikkeneminen, kun väestö ikääntyy. Kysynnän keinotekoinen lisääminen rahaa painamalla kasvattaa varallisuuskuplaa, mutta ei synnytä uutta työtä.

Rahateoreetikko Lauri Holappa väittää, että kasvu ei synny yrityksissä, vaan seteleitä painamalla. Rohkenen olla eri mieltä. Aito kysyntä syntyy uusista innovaatioista ja rohkeista investoinneista. Jos yritykset eivät kehittäisi uusia tuotteita, niitä ei ostettaisi määräänsä enempää, vaikka kuinka setelipainoa pyöritettäisiin. Kysyntä ei kasva, jos ei ole tarjontaa, eivätkä innovaatiot synny setelipainossa. T-malli Ford, Viagra ja iPhone eivät olleet keskuspankkien keksintöjä, mutta niiden ansiosta syntyi voimakasta talouskasvua. Kasvu lähti yrityksistä, ei seteleistä. Seteleitä tarvittiin sitten, kun oli mitä ostaa.

Innostuin uuskeynesiläisyydestä 1990-luvulla, mutta yrityselämä on opettanut, että luova tuho toimii paremmin kuin keskuspankkirahoitus. Paras keynesiläisyyden opettajani oli professori James Galbraith Teksasin yliopistossa, mutta nyt uskallan olla eri mieltä myös hänen kanssaan.