Suomen digistrategia etenee onnahdellen. Digitalisaatio kuuluu hallituksen kärkihankkeisiin, mutta sitä ei johda kukaan.

Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt lausunnot valtioneuvoston digistrategian pohjaksi, mutta valmistelu etenee hitaasti ja muu maailma näyttää karkaavan Suomelta.

Tavoitteena on avata niin sanottua big dataa eli julkisia tietoaineistoja, joiden avulla voitaisiin kehittää uusia kustannustehokkaita palveluja. Samalla pyritään määrittelemään digitaalisen tiedon omistussuhteita. Kuka omistaa ja mitä sähköisen arvoketjun eri osista? Omistajiin voidaan laskea kuluttaja-asiakas tiedon alkuperäisenä lähteenä sekä palvelun tuottajat, laitevalmistajat ja tietoverkkojen ylläpitäjät palvelujen teknisinä toteuttajina.

Digistrategia kulkee kääpiönaskelin. Syitä siihen on monia, joista tässä muutama:

1. Vastuu kansallisen tason digistrategian toteuttamisesta on levällään liian monessa osoitteessa. 

   Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio toteaa omassa lausunnossaan, että eri hallinnonalat toimivat usein toisistaan tietämättä ja pahimmillaan eri suuntiin asioita kehittäen. Käynnissä on useita digitalisaatiota koskevia lakihankkeita, joita kaikkia valmistellaan eri ministeriöissä.Arkistolain, julkisuuslain ja henkilötietolain arviointi on valmisteltu opetus- ja kulttuuriministeriön johdolla, digistrategiaa käsitellään liikenne- ja viestintäministeriössä, oikeusministeriö vastaa julkisuussäädöksistä ja valtiovarainministeriö ohjaa tietoturvallisuutta.

   Tietosuojavaltuutettu pelkää, että kenelläkään ei ole katse pallossa, ja Suomi putoaa eurooppalaisten digitaalisten sisämarkkinoiden vauhdista. Asiaa tuskin parantaa se, että esimerkiksi henkilötietojen suojaa koskevan lainsäädännön tarkistamista varten perustetun työryhmän määräaika päättyy vasta toukokuun lopussa – vuonna 2017.

2. Suomi putoaa verkkojen nopeudessa kehitysmaatasolle 

   Digitalisaatio tarkoittaa tiedon ja palvelujen siirtymistä verkkoihin, jotka eivät nykyisellään pysty vastaamaan asioiden internetin myötä kasvaviin datamääriin. Kiinteistöjen sisällä liikkuvasta datasta langaton verkko vielä selviää, mutta ulkopuolisiin yhteyksiin tarvitaan valokuitukaapelia, jotta palvelut saadaan kunnolla toimimaan.

   Suomi on pudonnut valokuituyhteyksissä eurooppalaiselle kehitysmaatasolle. Kuituliittymiä on vain noin viidellä prosentilla kiinteistöistä, kun Ruotsissa ollaan 50 prosentin tuntumassa. Kuituliittymien määrän kasvu on ollut Suomessa selvästi Pohjoismaiden hitainta.Valokuituverkoston nopea laajentaminen täytyy ottaa digistrategian kulmakiveksi.

3. Suomessa mitataan vääriä asioita 

   Kiinteistöjen energiatodistus on hyvä esimerkki insinöörimäisestä mittaamisesta. Rakentajille on luotu kriteerit, jotka eivät kerro mitään rakennuksen käytöstä. Suomeen rakennetaan nollaenergiavaatimukset täyttäviä hometaloja sen sijaan, että seurattaisiin rakennusten todellista kuntoa ja energiankulutusta.Mitä hyötyä olisi saada autosta vain teoreettisesta polttoaineenkulutuksesta kertova todistus ilman mahdollisuutta seurata todellista kulutusta?

   Rakennusvaiheessa älytölliin istutetut anturit paljastavat kosteuden ja homeen lisäksi energiasyöpöt seinät ja ikkunanraot. Rakentajat ovat vielä liian haluttomia paljastamaan työnsä todellista energiatehokkuutta ja muita ominaisuuksia, mistä syystä kiinteistöjen digitalisointi etenee hitaasti.

   Pelkkien rakenteiden nollaenergiavaatimuksista olisi siirryttävä ajantasaiseen rakennusten käytön seuraamiseen.

4. Kuntatason tehottomuus lisää kustannuksia 

   Tuore selvitys paljastaa, että kunnissa puuhastellaan paljon sähköisten palveluiden parissa, mutta liian usein eri hallinnonalat toimivat toisistaan tietämättä ja pyörä keksitään jokaisessa kunnassa aina uudestaan. Samoin kuin valtionhallinnossa, kukaan ei näe pelikenttää, saati palloa,  ja kuljeta sitä eteenpäin.Sosiaali- ja terveydenhuolto on suurin yksittäinen rahanreikä, joka näyttää hallinnon kasvaessa vain suurenevan. Julkisen ja yksityisen terveydenhuollon ja hyvinvointipalvelujen yhteistyötä pitäisi tehostaa. Suomella on paljon osaamista terveysteknologiassa, mutta liian usein sovellukset myydään ulkomaille ennen kuin ne edes ehtivät käyttöön Suomessa.

   Henkilökohtaisen hyvinvoinnin seurantaan kehitettävistä kunto- ja muista mittareista saadaan valtava määrä tietoa, jota voisi hyödyntää potilastietojärjestelmien avulla ennaltaehkäisevässä terveystyössä.

5. Digitalisaatiota käsitellään liian abstraktilla tasolla 

   LVM:n strategialuonnoksessa käytetään paljon erilaisia tietotalouden ja digitalisaation termejä. Puhutaan massadatasta, mydatasta, datataloudesta rinnakkain osana tietointensiivistä liiketoimintaa.Strategian pitäisi kertoa mihin menemme ja miksi. Se ei oikein avaudu. Toivottavasti digistrategiaan saadaan käytännön tason esimerkkejä siitä, miten hallitus aikoo pitää Suomen mukana Euroopan vauhdissa, ettei entinen mobiilimaailman mallioppilas jää digiloikassa luokalleen.