EU yrittää taas kerran rauhoittaa markkinoita lupaamalla isoja päätöksiä kesäkuun lopun huippukokouksessa. Europankkien pelastuspaketti voi toteutua, vaikka jäsenmaat ovat sitä ennen kiivaasti vastustaneet.

Espanjan pankkikriisi on vauhdittanut suunnitelmia Euroopan pankkijärjestelmän uudistamisesta. Tavoitteena on luoda vakauden kannalta keskeisiä, eli systeemisesti tärkeitä, pankkeja varten eurooppalainen vakuusrahasto ja yhtenäinen talletussuojajärjestelmä. Samalla ylikansallisten pankkien valvonta pitäisi siirtää kansallisilta valvojilta yhteiselle valvojalle, joka olisi Lontoossa toimiva Euroopan pankkiviranomainen EBA.

Olin EBA:n edeltäjän Euroopan pankkivalvojien komitean sihteeristössä käynnistämässä sen toimintaa viime vuosikymmenen puolivälissä. Jo silloin Euroopan komission tavoitteena oli luoda komiteasta uusi eurooppalainen pankkivalvoja ja rakentaa samalla EU-alueelle yhtenäinen talletussuojajärjestelmä. Uuteen kriisiin haluttiin varautua yhteisellä rahalla, koska pankkitoiminta oli ylikansallista, mutta valvonta yhä paikallista.

Kahdeksan vuotta sitten pankkivalvojat tyrmäsivät komission ehdotukset ja saivat tukea valtiovarainministereiltä. Kukin maa halusi suojella vain omia pankkejaan ja tallettajiaan, eikä pitänyt yhteiseurooppalaista valvontaa, talletussuojaa tai kriisirahastoa tarpeellisena. Kansallisten valvojien toteuttamat pankkien stressitestit ovat viimeisin todiste valvonnan heikkouksista. Pankit ovat saaneet sepittää omille viranomaisilleen satuja, joita EBA ei ole saanut kyseenalaistaa, vaikka mieli olisi tehnyt. Pankkien ilmoittamat luvut niiden riskeistä ja pääomatarpeesta ovat olleen rankasti alimitoitettuja.

Valtioiden velkaongelmia varten luotu Euroopan pysyvä vakausmekanismi on pian muuttumassa pankkien vakuusrahastoksi. Samalla eurobondit nostettaneen uudelleen pöytään yhtenä rahaston rahoitusvälineenä. Rahaston on oltava riittävän suuri ollakseen uskottava, ja siinä tapauksessa puhutaan noin tuhannen miljardin euron puskurista. Saksa on Wall Street Journalin mukaan taipumassa eurobondien kannalle, jos pankki- ja talousliittoa saadaan sitä kautta syvennettyä.

Pankkikriisin ratkaiseminen ei yksinään riitä, vaan keskustelu talouspolitiikan kuten verotuksen, työehtojen ja eläkkeiden yhtenäistämisestä saa taas uusia kierroksia. Veroharmonisoinnista on myös puhuttu vuosikymmeniä, mutta se on kaatunut poliittiseen vastustukseen kansallisella tasolla.

Pelko euroalueen hajoamisesta ja suurten pankkien hoippuminen vararikon partaalla on hiljentänyt kiivaimmat keskitetyn pankkituen ja -valvonnan vastustajat. Samalla on luotava selkeä menettely kannattamattomien pankkien nopeaan ja hallittuun alasajoon. Niin sanottujen zombie-pankkien tukemiseen Euroopalla ei ole varaa. Sen enempää sillä ei olisi enää  varaa veronkiertoon ja harmaaseen talouteen.