Euroopan komission hyvää tarkoittava pyrkimys pankkivalvonnan tehostamisesta johtaa kovaan poliittiseen kädenvääntöön.

Euroopan pankkivalvontaa on yritetty yhdenmukaistaa ja tehostaa jo kymmenen vuoden ajan. Hyvät aikeet ovat aina kariutuneet rahaan sekä viranomaisten ja poliitikkojen keskinäiseen riitelyyn. Tällä kertaa pöydälle on kasattu samanlaiset ison riidan ainekset.

Komission esittelemä malli euroalueen pankkien valvonnan keskittämisestä Euroopan keskuspankille sisältää useita räjähdysherkkiä sytyttimiä. Ensimmäinen ongelma on, että uudessa valvontarakenteessa euromaat ja muut EU-maat pitäisi erottaa toisistaan. Ruotsi ja Englanti eivät pankkiunioniin aio suostua.

Toinen ongelma on valvonnan keskittäminen EKP:n alle. Tähän asti valtiovarainministeriöt eri maissa ovat vahtineet tarkasti omaa tonttiaan ja vastustaneet eurooppalaisen pankkivalvonnan keskittämistä, koska mahdollisen pankkikriisin aiheuttamien kustannusten jako on ollut epäselvä, ja sitä se on edelleen.

Viime kädessä pitää päättää, kuka maksaa laskun, jos pankkijärjestelmän kannalta keskeinen pankki on kaatumassa. Nyt se on jokaisen pankin kotimaan vastuulla, tulevaisuudessa yhteisvastuulla mutta yhteinen kassa puuttuu. Euroopassa ei ole yhteistä talletussuojaa eikä kriisirahastoa. Takuurahat pitäisi kerätä pankeilta itseltään, mutta se vie vuosia. Näin ollen veronmaksaja on jälleen ensimmäisenä jonossa, mikä tekee poliittisesta päätöksenteosta vaikeaa. Euroopan pysyvästä vakausmekanismista (EVM) voisi yhdessä pankkien kanssa luoda eurooppalaisen vakuusrahaston.

Kolmas ongelma pankkiunionissa on EKP:n vallan kasvaminen. Rahapolitiikan ja pankkivalvonnan keskittäminen yksiin käsiin ei ole viisasta politiikkaa. EKP voi omalla toiminnallaan aiheuttaa pankkikriisejä, kuten se on jo osittain tehnyt. Liki vuosikymmenen kestänyt liian kevyt rahapolitiikka johti rajuun luotonannon kasvuun ja varallisuuskupliin eri puolilla Eurooppaa. Espanjan velkakriisi on enemmän seurausta EKP:n löysästä rahapolitiikasta kuin valtion holtittomasta velanotosta. Miten EKP voi valvoa pankkeja ja tunnistaa kriisin oireet, jos se ei ole pystynyt siihen tähänkään mennessä?

Lontooseen vuonna 2004 perustetusta Euroopan pankkivalvojasta (EBA) piti kehittyä koko EU:n laajuinen pankkivalvontaviranomainen. Sille on annettu asteittain lisää toimivaltaa, mutta kansalliset valvojat ovat lyöneet kapuloita rattaisiin mustasukkaisena oman valtansa kaventumisesta. Nyt EBA sysätään ilmeisesti sivuraiteelle, mikä on surullista rahan ja resurssien tuhlausta.

Olipa eurovalvoja missä tahansa, sen tulisi keskittyä vain EU:n suurimpien pankkien valvontaan ja jättää pienemmät pankit kansallisille valvojille, jotka tuntevat omat pankkinsa varmasti eurovalvojaa paremmin. EBA olisi oikea viranomainen tähän tehtävään, koska sillä on jo vuosien kokemus valvojien välisestä yhteistyöstä.

Ja toisin kuin EKP kuvittelee, virkamiesvoimin ei pankkikriisejä estetä. Valvonta juoksee aina askeleen markkinoiden perässä. Kriisit syntyvät epäonnistuneesta raha- ja finanssipolitiikasta sekä rahoituslaitosten sisäisen riskinhallinnan pettämisestä.